Ohjelmistouudistus oli kesken. Yhdessä Curiousin kanssa syntyi tulevaisuudenkestävä kokonaisuus, prosessiuudistus ja tekoäly luonnolliseksi osaksi arkea.
Olen Terhi Hirvikorpi ja toimin Lining Oy:n liiketoimintapäällikkönä. Me Liningilla olemme erikoistuneet puhdas- ja jätevesilinjojen sekä laitosten teknisiin ratkaisuihin. Teemme työtä, joka on kriittistä koko yhteiskunnan toimivuuden kannalta.
Lähtötilanne: Keskeneräinen uudistus ja pelko vanhentumisesta
Yhteistyömme Curiousin kanssa alkoi tilanteessa, jossa meillä oli ohjelmistouudistus kesken. Tunnistimme nopeasti, että tarvitsimme syvää osaamista, jolla järjestelmä saataisiin rakennettua tulevaisuudenkestäväksi. Emme halunneet luoda jotain, joka saattaisi olla vanhentunutta jo syntyessään.
Etsimme ulkopuolista apua ja löysimme Curiousilta kokeneen ja kokonaisvaltaisesti ajattelevan arkkitehdin. Pian huomasimme, että kyse ei ollut vain koodista. Koko tuotekehityksemme toimintatavat kaipasivat uudistusta.
Enemmän kuin koodia: prosessit ja tekoäly osaksi arkea
Vaikka tekoäly oli iso osa kokonaisuutta, Curious auttoi meitä ensin laittamaan perusasiat kuntoon. Uusimme koko tuotekehityksen prosessit: roolit, päätöksenteon ja sprintteihin perustuvan toimintamallin.
Yhdessä päätimme myös ottaa agenttipohjaisen tekoälyn avuksi skaalautumiseen. Muutos oli yllättävän nopea, koska se oli niin hyvin perusteltu. Curious ei pakottanut ketään muutokseen. He osoittivat käytännön esimerkeillä, miten tekoäly ratkaisee vaikeat ja pitkään vaivanneet ongelmat. Etenimme hyöty edellä, ja ihmiset ottivat uudet työkalut innolla vastaan. Tekoälystä tuli nopeasti luonnollinen osa arkeamme. Se on merkittävästi nopeuttanut työtämme, mutta ei ole johtanut sähläykseen.
Konkreettiset hyödyt: Rauha ja laadukas tekeminen
Jos pitäisi sanoa tärkein asia, joka on muuttunut, se on tämä: kaikki on rauhoittunut. Nyt asioita suunnitellaan, keskustellaan ja toteutetaan hallitusti. Prosessi toimii, ja meillä on selkeä näkymä siihen, milloin mitäkin valmistuu. Sprinttikatselmointeihin osallistuu paljon ihmisiä ja teemme asioita aidosti yhdessä. Kyse ei ole vain yksittäisistä teknisistä parannuksista, vaan koko organisaatiokulttuurin suunnanmuutoksesta. Hierarkia on madaltunut ja ihmiset toimivat nyt itseohjautuvasti.
Johtajan tuki ja turva
Minulle johtajana Curious on ollut ennen kaikkea tuki ja turva. On uskomattoman huoletonta heittää pöytään mikä tahansa haastava aihe. Se voi olla esimerkiksi myynnin käynnistäminen, monimutkainen migraatio tai ISO 27001 tietoturva-auditointiin valmistautuminen. Curiousin tiimin kanssa syntyy aina nopeasti selkeä suunnitelma ja toteutus.
Yhteistyömme on luonteeltaan hyvin strategista ja perustuu raakaan rehellisyyteen puolin ja toisin. Se on ollut minulle myös tärkeä foorumi henkilökohtaiseen sparraamiseen ja mentorointiin. Voimme puhua asioista niiden oikeilla nimillä.